Koiruuksia ja Kissankujeita

Pojilla on isot naudan sääriluut. Urho hautasi omansa heti ekana päivänä jonnekin pihalle ja oli sitten ilman luuta. Otto vei omansa pömpeliin eikä tullut sieltä ulos koko iltana. Oli  haudannut luunsa taidokkasti sinisen räsymaton sisälle ja siellä se oli tähän päivään saakka.

Tänään huomasin että Otto makasi pihalla ja söi sitä Urkin piilottamaa luuta. Hain Oton pömpelistä Oton piilottaman luun ja vein sen Urholle. Kumpikin makasi monta tuntia hievahtamatta pihalla ja työsti luutaan.

Lopulta Urho hautasi taas luunsa ojaan. Ehti tulla pimeää ennen kuin muistimme että luu olisi pitänyt hakea sieltä ja viedä Urholle pömpeliin. Jari oli juuri vienyt pojat pömpeleihin nukkumaan. Lähdin samantien Onnin ja Minjan kanssa “iltalenkillä” ja kävin samalla katsomassa jos olisin löytänyt Urhon haitaaman luun. No enhän tietenkään tämän kipeän jalkani kanssa kyennyt siellä epätaisessa maastossa pimeässä liikkumaan joten luovutin. Onnikin etsi sitä ja pyöri varmaan tosi lähellä koko ajan. Minja katosi tapansa mukaan jonnekin ja huutelin sitä (tuloksetta  :lol:   )

Lopulta kyllästyin ja kutsuin Onnin pois sieltä ojasta Urhon luuta etsimästä. Huutelin vielä talolle mennessäni Minjaa mutta eihän sitä missään näkynyt. Tarhan ohi mennessäni näin Oton luun siinä maassa ja ajattelin viedä sen Otolle pömpeliin.  Kolistelin tarhan oven kanssa mennen tullen ja huutelin tarhassa ollessani vielä Minjaakin koska se on joskus mennyt isooon tarhaan seikkailemaan. Eipä näkynyt eikä kuulunut. Kävelin luun kanssa ulkorakennuksen ovelle avaten sen ihan reippaasti ja käskytin vielä Onnia pysymään ulkopuolella. Siellä oli pimeää joten haparoin kohti verstaan ovea (josta siis pääsee koirien pömpeliin) luu kädessäni. Olin juuri avaamassa ovea kun aloin kuuntelemaan että mitä ihmettä sielä oikein kuuluu? Ei ole todellista! Oven takaa kuului voimakasta kuorsauksen ääntä 
Molemmat pojat siellä vetivät äänekkäästi sikeitä vaikka olin pitänyt meteliä Onnin, Minjan, tarhan oven sekä ulkorakennuksen oven kanssa. Hyvät on unenlahjat, ei voi muuta sanoa. 

Jalkani ei kestä treenaamista joten se siitä.  Katsotaan sitten uudelleen jossain toisessa elämässä. Vetuttaa niin ettei veri kierrä. Oikeasti, ei ole todellista enää tämä tuuri.

Vaikka on lämmin, on ilmassa kuitenkin ihan selkeästi syksyn tuntua.  Tänään oli ihana auringonpaiste ja olin koko päivän koirien kanssa ulkona. Ei tämän koiven kanssa voi kummoisia tehdä mutta käppäilin vähän ja istuin puutarhakeinussa maisemista ja kelistä nauttien

OMENARUNO

punaposkisessa omenassa asustaa
pieni vihreä toukka
joka pitää huushollin aina siistinä,
lakaisee kuistin
ja iltasella sytyttää yöpöydälle
pienen tulikärpäslampun.

Kun painaa korvansa tiukasti
omenenkuoreen kiinni ja kuuntelee
voi erottaa astioiden helinää.
Toukka tiskaa.

Ekat tulet kesän jälkeen

Uusi sohvanpäällinen

Mitäpä muutakaan sitä tekisi. Kissoja en jaksanut tällä kertaa laittaa

Alan kohta oikeasti uskoa että joku suurempi voima haluaa estää Onnin ja minun osallistumisen ihan kaikkeen.

Nyt ei ole Onni kipeä vaan minä. Piti aloittaa AD-kokeeseen treenaaminen ja yhden kerranhan me jopa saimme fillaroitua. Kantapää on ollut kipeä heinäkuun puolesta välistä saakka. Olen ollut 2 viikkoa sairaslomalla, siihen on pistetty kortisonia ja olen syönyt vahvoja särkylääkkeitä. Ei se koskaan parantunut, jossain vaiheessa oli ehkä vähän parempi. Nyt se on sitten äitynyt ihan kunnolla, kipupisteitä on tullut 3 lisää ja leposärky on palannut. Elämä tämän koiven kanssa alkaa todella turhauttaa.

Tänään kävin lääkärissä. Jalka kuvattiin, ultrattiin ja otettiin verikokeita. Tulokset pitäisi tulla perjantaina. Olen taas sairaslomalla. Minun täytyy olla tosi hyvä työntekijä koska sairastan  jo olemassa olevalla sairiksella sitten muutkin taudit. Olen kuumeessa ja olo on kuin kärpäsellä jolta revitään raajoja irti. Joku flunssa siis tulossa ilmeisesti.

Myöhemmin kotona ollessani huomasin sohvalla istuessani että ihan kuin ulkona olisi välähdellyt. Ihmettelin että mistä mahtaa olla kyse. Ei tarvinnut kauaa ihmetellä kun taivas aukesi ja alkoi sataa kuin saavista kaatamalla. Hetken aikaa satoi niin voimakkaasti että pojatkin menivät pömpeliin sateensuojaan. Tähän saakka eivät ole vielä kertaakaan menneet.

Sitten alkoi jyrinä ja pauke. Välähdyksestä ei montaa sekuntia kestänyt kun maa tärisi paukkeen voimasta. Pojat menivät ihan villeiksi ja alkoivat puolustaa kotiaan. Ne haukkuivat ihan raivoissaan ja juoksivat hännät tötteröllä jahtaamassa jyrinää. Pelotti että telovat itsensä, 70 kiloiset nuoret hujopit juoksemassa “sataa” märällä nurmikolla.

Välillä lähtivät kuin ohjukset ja hävisivät metsään ja taas rynnivät uuden jyrinäpaukkeen perässä johonkin toiseen suuntaan.

Oli pakko mennä ulos laittamaan ne pömpeliin etteivät loukkaa itseään. Kastuin aivan läpimäräksi. Vettä oli maassa niin paljon että kahlasin siinä nilkkojani myöten ja se valui vuolaina puroina. Kun takaisin sisälle päästyäni riisuin  vaatteet, ne painoivat todella paljon ja valuivat vettä kuin järvestä nostettuina. Aivan järkyttävän kova sade, alkoi olla jo pelottavaa. Ikinä ennen en ole sateessa seisoessani tuntenut että saavista oikeasti kaadettaisiin vettä niskaani. Nyt se tuntui juuri siltä. En myöskään pelkää ukkosta mutta nyt alkoi tuntumaan että koskahan rysähtää kohdalle.

Myöhemmin Jari huomasi että Otolla on ventti toisessa silmäkulmassa. Johonkin telonut sen riehuessaan ukkosta karkottamassa.

Käytiin taas poikien kanssa vähän “kaupungilla.” Ärsykkeitä jä häiriöitä oli paljon ja Oton pää pyöri kuin poranterä. Oli mopoa ja autoa ja kaikkea mahdollista. Alussa oli korvat hukassa ihan totaalisesti mutta kyllä ne sieltä vähitellen löytyivät Urho otti tyylilleen uskollisena iisimmin

Jari kävi kaupassa ja minä odottelin poikien kanssa parkkiksella. Urho oli autossa, vaikea hallita kahta isoa koiraa jos tulee joku tilanne.

Otto huomasi yhtäkkiä S-marketin valotaulun ja alkoi haukkumaan niskakarvat ja häntä pystyssä. Tai ensin aloitti murinalla mutta kun valotaulu ei poistunut niin sen piti ottaa kovemmat otteet. Piti mennä sitten katsomaan sitä isoa valotaulua kun ei haukkumisesta tullut loppua. Kun kävelimme valotaulua kohti, Oton häntä oli aivan tötteröllä ja se heilui kiivaasti edestakaisin. Niskakarvat olivat ihan pystyssä mutta pyllyn päältä ja selästi olivat karvat alhaalla. Otto ei siis ollut juurikaan epävarma vaan aggressiivinen.

Kun pääsimme valotaulun luokse ja Otto huomasi ettei se nyt sitten ollutkaan mitään niin se näytti ihan pettyneeltä
tyyliin (masentuneesti) “Ai jaa… tällanen…”

Pojilla on ilmeisesti (toivottavasti) ikään liittyen nyt joku haukkumiskausi. Välillä ihan rasittaa.

Vedettiin Muikun kanssa suunnitellusti 3 km lenkki. Meni tosi hienosti. Alussa Onni meinasi vetää ja tulla eturenkaan edestä vasemmalle puolelle mutta kun otin hihnan lyhyemmälle ja komensin niin loppuajan pysyi hienosti siinä oikealla puolella. Juoksi tosin vähän turhan edessä, pää eturenkaan kohdalla.

En laittanut Onnia vielä Springeriin kiinni kun tahtoo siinä valjaissa ollessaan vetää kamalasti. Harjotellaan nyt ensin ilman ja vähän myöhemmässä vaiheessa sitten siirrytään springeriin.

Kantapäähän ei sattunut polkeminen ollenkaan mutta pihaan tullessamme toinen kenkä juuttui jotenkin siihen fillarin keskiosaan ja jouduin hyppimään yhdellä (tietenkin sillä kipeällä) jalalla ja nyt se on sitten todella kipeä!

Huomenna uusiksi sama lenkki
Ensi viikolla sitten siirrytään 5 kilometriin.

Aurinko nousee 5:30 ja laskee 20:52. Päivän pituus on 15 h 22 min.

Lämpötilat ovat myös laskeneet ja ilmassa on ihan selkeä “syksyn tuoksu.” Olisin vielä pitänyt kesän mielummin.